15.10.17

Jyrsijänäyttely 14.10.2017 Valkeakoski

Olen aina ajatellut että en tule viemään marsujani näyttelyihin. Nyt oli tehtävä sääntöön poikkeus, sillä ihan tässä lähellä järjestettiin marsujen pet-näyttely ja tuomarina sattui olemaan Diivan ja Friidun kasvattaja! Päätin siis ilmoittaa kaikki kolme näytelmiin.
En valmistellut karvapalloja juurikaan, vaikka mielessä kävi että korvat olisi hyvä putsata, mutta kuten aina, tuli kiire lähteä ja korvat jäivät tarkistamatta. Kynnet sentään leikkasin edellisenä päivänä ja känsät lyhentelin. En lähtenyt haalimaan voittoa, vaan oli kiva että kasvattaja pääsee näkemään kasvattamiaan palleroita ja minä kuulemaan mitä mieltä hän näistä on.

Yllättävän paljon marsuja oli ilmoitettu, taisi olla lähemmäs kaksikymmentä. Hauska huomata kuinka isoja marsut normaalisti ovat, kun omat ovat tämmöisiä kääpiöitä (paitsi Tibi). :D


Meidän marsuista Tibi oli ensimmäisenä, ja oikein nätisti oli tuomarille, vaikka minua purikin aina kun mahdollista. Lähes täydet pisteet tuli kaikista, mutta kun monesta kohdasta uupui piste tai kaksi, niin loppupistemääräksi tuli 93,5/100. Miinusta tuli hilseilystä, etutassujen kovettumista sekä rasvarauhasen ja korvien pienestä likaisuudesta. Yleiskuntoon maininta, että voisi olla kiinteämpi.

Sitten oli Friidu. Kylläpä Friidu näytti kääpiöltä kun sitä ennen oli aivan hirveän isolta näyttävä naaras! Friidusta oli kommenttia, että voisi olla massakkaampi. Hieman likaa korvissa ja rasvarauhasessa, kuivat tassunpohjat. "Vadelmasilmä" loppukommentissa. :D Pisteitä 92/100.

Diivasta kasvattaja tykkäsi selkeästi, voivotteli että olisi varmasti oikeissa näyttelyissä pärjännyt jos olisin innostunut viemään. Ei ole kuullemma liian myöhäistä veteraaniluokkiin silti mennä, miinusta voisi tulla massan puutteesta, mutta se on vanhemmilla ihan normaalia. Diivalla on kasvattajan mielestä upea shakkilauta, eli oikein nätti abyksi. Miinusta tuli Diivallekkin pienestä likaisuudesta, "tissit likaiset". Pisteitä 91,5/100.

Arvostelut olivat juuri marsujen kuuloiset, olen täysin samaa mieltä kasvattajan kanssa. Oma laiskuus vei pisteitä monesta kohdasta, mutta jos ensi kerta tulee, niin tiedän mitä tehdä. :)

Oli odotettavissa että ei päästä parhaiden joukkoon, mutta yllätyin siitä että ei lähty kotiin tyhjin käsin! Kaikki kolme sai kunniamaininnan käsiteltävyydestä, jonka palkinnoksi saatiin kolme pussia Freddy-ruokaa ja ruusukkeet. Lisäksi tuomari kun kasvattaa nimellä Maailman, hän halusi palkita yhden marsun tittelillä "maailman paras pörrö", jonka Diiva sai! :D


Reissu oli kaikin puolin mieltä avartava, ja oli kiva kuulla mitä mieltä kasvattaja oli pörriäisistä. Ehkä myö innostutaan käymään joskus uudestaankin näyttelyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pikku koululainen

Tällä viikolla aloitimme Karun kanssa pentukoulun. Kurssi on kerran viikossa viisi kertaa ja meidän lisäksi siellä on kolme muuta pentua omi...